torstai 20. marraskuuta 2008

Alice Kivioja




Alice Kivioja os. Bergroth, valmistui ylioppilaaksi 1917 Kokkolan yksityisestä ruotsinkielisestä yhteiskoulusta. Hän päätyi Kalajoelle Hyrynsalmen kautta vuonna 1923. Alice avioitui 30.12.1918 Vilho Heikki Kiviojan kanssa. Perhe kasvoi tasaista menoa siten, että lapsia syntyi 23 vuodessa 11. Nuorimman syntyessä äiti oli täyttänyt 46 vuotta. Suurperheessä riitti äidille työtä, sillä kaikki alusvaatteet, liivit ja housut valmistettiin itse. Samoin tikattiin kaikki tarvittavat täkit. Kotona leivottiin leivät, viljeltiin vihannekset ja kasvatettiin kukantaimet omassa lavassa. Kappalaisen navetassa oli 16 lypsävää, vasikoita, lampaita, porsaita ja emakkoja. Pika-asutuksen vähennettyä viljelysmaita oli Jokelan kirkkoherran pappilassa jäljellä vain puolet tästä määrästä, kunnes maanviljelyksestä luovuttiin vuoden 1951 alusta.

Alice Kivioja oli kaupunkilaistyttö, joka joutui pappiloissa aivan uuteen vastuuseen. Alun alkaen hän liittyi karjantarkkailuyhdistykseen ja suunnitteli tarkastuskarjakon kanssa ruokintaa ym. navetan asioita. Kuuluipa Alice myös Etelänkylän sonniosuuskunnan johtokuntaan. Jo vuonna 1924 Alice Kivioja oli maanviljelysseurassa puuhamassa Kalajoelle Rauha Ståhlhammarin kutomakurssia. Kankaan kudonnasta tuli hänen suuri harrastuksensa. Kangaspuissa kudottiin ikkunaverhoja, pyyheliinoja, mattoja, raanuja, ryijyjä, pukukankaita sekä villasta että kesäleninkejä pellavasta. Alice Kivioja osallistui suuressa määrin kaikkeen paikkakunnan yhteiseen toimintaan. Kirkkoherran pappilassa hän toimi 1940-68 välisenä aikana kirkkoherranviraston palkattomana kanslistina.

Pappilassa pidettiin kaikki kirkkovaltuuston ja –neuvoston sekä talousjaoston kokoukset. Sodan jälkeen Kalajoki sai Ruotsista kummikunnan 1944. Yhteydenpito Dala-Järnaan hoidettiin pappilasta, koska Alice Kivioja oli toimikunnan puheenjohtaja. Ruotsista tulleet vieraat majoitettiin pappilaan. Kummikuntatyö kuului osana Mannerheimiiton työhön. Suurin tämän työn tuloksista oli, että 1947 Suomen Huolto myönsi kummikuntavaroja 500 000 markkaa terveystaloa varten.

Alice Kivioja toimi Kalajoen maatalouskerhon johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä vuodesta 1932 yhteensä 27 vuotta. Hän toimi Kalajoen maatalousnaisten johtokunnan jäsenenä 1932-64 ja puheenjohtajana alkaen 1935. Lisäksi hän toimi Keski-Pohjanmaan edustajana Maatalousseurojen keskusliiton edustajistossa 1941-52. Hän oli myös Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran johtokunnan jäsenä 1941-63. Kalajoella toimivan Keski-Pohjanmaan kiinteän kotiteollisuuskoulun johtokunnan puheenjohtajana hän oli vuosina 1946-66. Alice Kivioja toimi myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Oulun läänin piirihallituksen jäsenenä vuosina 1950-52 ja hän oli myös Suomen Punaisen Ristin Kalajoen osaston johtokunnassa 1951-60. Alice Kivioja kuoli Kalajoella elokuun 1. päivänä 1972.

Ei kommentteja: