torstai 23. helmikuuta 2012

Toivo Ojala – Topi-Kalustaja Oy:n perustaja



















Alavieskassa syntynyt ja pääasiassa suutarin töillä itsensä elättänyt Stefnias Ojala, joka oli vuosien 1878-88 välisenä aikana muuttanut sukunimensä Stenholm Ojalaksi, hankki Pitkäsenkylästä Ala-himangan tilan ja tuli näin maanviljelijäksi. Toivo Ojala syntyi Kalajoella 26.11. 1902 ja kuoli 27.12.1982. Toivo Ojala kasvoi suurimmillan yhdeksänlapsisessa perheessä. Koulunkäyntinsä hän aloitti 7-vuotiaana kiertokoulusa ja kansakoulun kahdentoista ikäisenä vasta toimintansa alkaneessa Pitkäsenkylän koulussa. Vuonna 1916 saamansa päästötodistuksen mukaan hän on ollut koulun eturivin oppilaita. Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran kiertävä veistokoulu tuli syksyllä 1919 Pitkäsenkyälle. Sitä pidettiin Ojalan tuvassa kahdeksan kuukauden ajan. Tämä koulu ohjasi Toivo Ojalan puusepän ammattiin.

Asevelvollisuuden hän suoritti Kellomäellä Karjalassa. Sotilasarvo on korpraali. Maalarin ammattikoulutuksen hän sai työskennellessään maalarimestari Sundströmin apulaisena tavallaan oppisopimuskoultuksesa. Maalarin ammatista Toivo Ojalana liiketoiminta sai alkunta 1920-luvun lopulta lähtien. Hyvän ammattitaidon ansioista hän sai runsaasti maalaustöitä ja 1930-luvun puolivälissä hänellä oli 4-5 miestä apulaisina. Hän koulutti apulaisistaaan hyviä ammattimiehiä ja monet heistä ovat myöhemmin harjoittaneet omaa maalausliikettä.

Toivo Ojalalla oli perheen perustamisesta lähtien ollut haave oman yrityksen perustamiseta. Vuonna 1937 yritys aloitti vuokratiloissa automaalaamona. Se oli niin uutta, että lähimmissä kaunpungeissakaan ei vielä ollut vastaavaa liikettä. Toivo Ojalalla oli taito havaita markkinoiden tarpeet. Vaikka automaalausta tehtiin alkuun muun maalaustyän lisänä iltaisin ja kiireen tullen yölläkin, muodostui siitä kokopäiväinen työ. Maalattavaksi tuli paljon myös isoja linja-autoja ja sen vuoksi tarvittiin isompaa maalaustilaa.

Juuri talvisodan edellä 1939 Toivo Ojala aloitti oman verstasrakennuksen rakentamisen. Se tuli samalle paikalle, missä huonekaluliike myöhemmin sijaitsi. Rakennukseen tuli automaalausta varten tilava autotalli ja sen viereen kolme huonetta ja toimistotiloja varten. Ennen sodan alkua ehti huonekaluliike aloittaa toimintansa. Se antoi siihen aikaan nykyistä enemmän työtä, silla kaikki huonekalut tulivat tehtaista puuvalmiina. Verstasrakennuksen toiseen kerrokseen oli varattu tilat Ojalan perheen asunnoksi. Sodan alettua toiminta keskeytyi Toivo Ojalan jouduttua armeijaan ja uudet liiketilat luovutettin asunnoiksi Karjalan siirtolaisille. Talvisodan aikaisesta palveluksesta vapauduttuaan Toivo Ojala jatkoi liiketoimintaa. Vanhoja henkilöautoja kunnostettiin ja maalattiin paljon, koska uusia ei ollut saatavissa. Huonekaluilla oli valtava kysyntä. Asiakkaita oli laajalta alueelta , pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalta Pudasjärveä ja Kuusamoa myöten. Kysyntä ylitti silloin toiminnassa olleiden huonekalutehtaiden toimituskyvyn. Tilanne johti siihen, että Toivo Ojala hankki puusepänkenita ja alkoi tehdä enimmin kysyttyjä huonekaluja. Kaikki vertasrakennuksen tilat otettiin työtiloiksi ja lisäksi rakennettiin uusia.

Sodanjälkeisen voimakkaan jälleenrakennuksen alkuvaiheessa oli ikkunoista ja ovista suuri kysyntä, vähittäiskaupan voimakkaassa murrosvaiheessa kysyttiin myymäläkalusteita, myös myymäläautoja. Toivo Ojala oivalsi aina sellaisen tuotantosuunnan, jolla oli voimakas kysyntä. Myymäläkalusteiden valmistuksessa tarvittiin runsaasti erilaisia metallituotteita, jopa kokonaisia metallikalusteita. Silloin sai alkunsa yrityksen metalliosasto. 1950-luvun puoliväliin mennessä olivat tilat käyneet liian pieniksi. Toivo Ojala päätti siirtää koko verstaan Pitkäsenkylälle, josta hän sai vaihtokaupalla sopivan tontin kotitilan maasta.

Myymäläkalusteiden kysynnän hiljentyessä oli julkisten tilojen rakentaminen lähtenyt käyntiin. Topi-Kalustajaksi nimensä muuttanut yritys oli nyt niitä kalustamassa. Tässä vaiheessa Toivo Ojalan rakentamassa yrityksessä oli jo vakituisesti 40-50 työntekijää. Neuvokkuudellaan, ahkeruudellaan ja sitekydellään hän oli rakentanut vahvan pohjan yritykselle, josta sitten seuraava sukupolvi sitten 1970-luvulla jatkoi kehitystyötä niin, että yrityksestä kasvoi maan kolmanneksi suurin keittiökalusteiden valmistaja. Toivo Ojala puoliso on Olga Maria Myllylä, joka on syntynyt Kalajoella 24.4.1902 ja kuollut Kalajoella 6.11.1989.

Lähdeaineisto Pentti Pulakka Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8

Ei kommentteja: